Amazing Race ja ilta ystävien kanssa

Amazing Race ja ilta ystävien kanssa

Tiistai-päivä alkoi odotetulla Amazing Race -kisailulla Edinburghissa. Matkustimme ryhmittäin sateisessa säässä Hop on - hop off -busseilla ja teimme matkan varrella kisatehtäviä: etsimme nähtävyyksiä, selvitimme, mistä kasvista kuningataräidin puutarhalabyrintti on tehty ja otimme kuvia eri näkökulmista. Kisan tulos on vielä julkistamatta, joten tähän aiheeseen palataan vielä tuonnempana. Ikimuistoisia elämyksiä syntyi niin suunnitellusti kuin suunnittelemattakin - bussireitit kun eivät aina kulkeneet odotetulla tavalla ja nuoret seikkailijat innostuivat tutustumaan kohteisiin luovilla tavoilla.

Vauhdikkaan kisailun jälkeen suuntasimme takaisin partiotalolle, missä vietimme ensimmäisen yhteisen illan paikallisen partiolippukunnan kanssa. Ilta aloitettiin yhteisessä piiriin, ja oli jännittävää huomata, miten kauan ennen matkaa pohjustettu yhteistyö oli tullut todeksi, kun katsoimme toisiamme silmätysten . Illan aikana pääsimme kokeilemaan paikallisia suosikkilajeja, rugbya ja krikettiä, ja ottamaan pelien tiimellyksessä ensimmäisiä tutustumisaskelia uusien ystävien kanssa.

Matkaa tukemassa