Viime päivien kuulumisia

Viime päivien kuulumisia
Säkkipillien soitto vastaanotti meidät Hawickin partiokololla

Tässä blogitekstissä meidän matkaryhmämme kertoo parhaimmat palat matkasta tähän asti. Ryhmämme nimi on majesteetilliset haggiskala siilipikkuponikissakeihäsgobliniparasiittiparmesaanikalapuikot. Alkuperäinen nimemme oli majesteetilliset haggiskalasiilit. Se on sittemmin pidentynyt matkan varrella aika paljon…

On ollut mahtavaa, että olemme kahden vuoden jälkeen vihdoinkin päässeet ihan oikeasti Skotlantiin. Olemme tehneet täällä vaikka mitä hienoa. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä suuntasimme kohti Edinburghia, jossa meitä odotti amazing race -kaupunkiseikkailu. Kiersimme bussilla ympäri kaupunkia ja suoritimme erilaisia tehtäviä. Maistelimme myös paikallisia herkkuja kuten fish and chipsejä. Illalla tapasimme paikallisia partiolaisia rugby- ja krikettiotteluiden merkeissä.

Seuraavana päivänä vierailimme Edinburghin linnassa. Kävimme myös mahtavassa illuusiomuseossa. Siellä oli uskomattomia valon ja peilien avulla toteutettuja illuusioita ja harhoja. Lopuksi kävimme vielä paikallisessa Harry Potter -kaupassa, jonka kermakalja oli todella herkullista.

IMG-20220610-WA0002

Kolmantena päivänä kävimme paikallisten partiolaisten kanssa katsomassa hevostapahtumaa ja saimme raikuvan säkkipillivastaanoton. Kävimme myös galashielsilaisten partiolaisten kanssa pienellä päivähaikilla ja pulahdimme uimaan jokeen, jonka vesi oli kylmää mutta virkistävää.

IMG-20220611-WA0000

Neljäntenä päivänä teimme pidemmän haikin korkean kukkulan huipulle ja kävimme hyvässä jäätelöpaikassa. Myöhemmin pakkasimme vaellukselle, söimme intialaista ruokaa ja pelailimme yhdessä skottien kanssa.

Matkaa tukemassa